Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan toimitussihteeri.
Päättyvä heinäkuu on toimittajan näkökulmasta ollut sillä tavalla perinteinen, että ihmisiä on ollut vaikea tavoittaa puhelimella. Näppituntumalta arvioisin, että enintään joka viides soitto on johtanut tulokseen. Poikkeuksena kalastuskuntien ja -hallinnon edustajat, joiden vastausprosentti on täydet sata.
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan avustaja.
Supervaalivuoden ylivoimaisimpia tuloksia ei nähtykään maaliskuussa, jolloin itänaapurin johtajan ilmoitettiin saaneen presidentinvaaleissa noin 88 prosentin kannatuksen. Tätä kirjoittaessa Ruandan istuva presidentti, maata niin ikään vuodesta 2000 hallinnut Paul Kagame oli pitämässä pallinsa vaatimattomalla yli 99 prosentin ääniosuudella.
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja tutkija, joka toimii myös Ylä-Satakunnan avustajana.
En tiedä mikä nykyään on tilanne, mutta ainakin joitain vuosia sitten niin sanotut self help- tai elämänhallintaoppaat olivat varsin suosittu, tai ainakin kovasti mainostettu, juttu. Ehkä joku on niistä itselleen saanutkin apua ja innoitusta. Jos on, niin hyvä niin.
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan toimittaja.
Vihannesten ja hedelmien kuoret sekä muut biojätökset on meillä nyt muutaman viikon ajan nakattu kompostiin. Talon nurkalla seisova 220-litrainen lämpökompostori tuntui aika isolta, kun se sijoilleen laitettiin. Mietin, että kertyykö sitä biojätettä sitten kuitenkaan tarpeeksi. Lyhyt aika on osoittanut, että epäily oli turha.
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan päätoimittaja.
Vanhojen valokuva-arkistojeni skannausurakka etenee vaihtelevasti. Viime talvena eteen osui valokuva viisivuotissyntymäpäiviltäni, jotka järjestettiin vuonna 1984 synnyinkyläni nuorisoseurantalolla. Koolla olivat lähes kaikki kylän lapset. Ne olivat samalla jäähyväiset, sillä pian tuon jälkeen muutimme pois.
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan tuottaja-toimittaja.
Kun kurkkaan ulkovarastoon, näen vanhan valkoisen Crescent-polkupyörän. Pyörän renkaat ovat tyhjät, runko on pölyinen ja hämähäkinseittien peitossa, ja satulan päällä on suojana muovipussi.
Kirjoittaja työskentelee toimitusharjoittelijana Ylä-Satakunnassa kesäkuussa.
Kesä voi tarkoittaa jääkiekkoilijalle painajaista. Harjoituksia on runsaasti, ja osa pelaajista tekee kesätöitäkin. Kesäisin harjoitukset ovat jääkiekossa talvea rankempia, koska töitä tehdään etenkin peruskunnon ja voimakkuuden edistämiseksi.
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan toimitussihteeri.
Terveyspalvelut keskitetään pois pienistä kunnista, päivystyksiä lakkautetaan ja hoitojonot venyvät, mutta silti rahat eivät riitä. Byrokratia rehottaa ja alijäämät paisuvat. Hyvinvointialueita on puolentoista viime vuoden aikana haukuttu niin paljon, että oli virkistävää lukea Pirkanmaan hyvinvointialueen tarkastuslautakunnan puheenjohtajan Touko Sikalan (kok) katsausta Pirhan vuoden 2023 arviointikertomuksesta.
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan päätoimittaja.
En liene ainut, jolla on piisannut tavaamista sen suhteen, että mitä kaikkea Parkanon kaupunginhallitus lopulta esittää talouden sopeuttamiseksi.
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan avustaja.
Suvivirttä veisataan tasan viikon päästä. Käsi pystyyn, jaksaisiko koulutyötä jatkaa pari viikkoa pidempään?
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja tutkija, joka toimii myös Ylä-Satakunnan avustajana.
On taas se aika vuodesta, kun erilaiset juhlat ja isot tapahtumat seuraavat toisiaan. Pääsiäinen aloittaa joka vuosi ketjun, joka jatkuu vapun ja äitienpäivän merkeissä.
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan toimittaja.
Suivaannuin nähtyäni Parkanon kaupunginjohtaja Aki Viitasaaren leikkauslistan, jossa kaavailtiin 3 000 euron säästöjä lakkauttamalla lasten uimakoulut. Perusteluna on, että uimaopetus sisältyy koulujen opetussuunnitelmiin.
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan tuottaja-toimittaja.
Vaikka kevään tulo kesti tänä vuonna pitkään, suli se lumi vihdoinkin. Vapunpäivänä ihastelin ensimmäisiä leskenlehtiä ja sinivuokkoja. Lisäksi läheisestä ojasta löytyi sammakonkutua oikein kaksi kasautumaa.
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan päätoimittaja.
Lukijakunnassa tuskin on ketään, joka ei olisi törmännyt verkossa huijausyritykseen tai disinformaatioon. Tai jopa haksahtanut.
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan toimittaja.
Alkukeväästä uutisoitiin, kuinka kananmunasta löytyi suolinkainen. Tapauksia ilmeni sittemmin lisää. Kevään bongauksiin kuuluu myös riisihärö puurohiutaleissa. Löytäjä oli antanut ylen tajuttuaan syöneensä niitä aamupuurossaan.
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.