Kes­kus­te­lua Suo­mi-nei­don lu­his­tu­vas­ta fyy­si­ses­tä kun­nos­ta ei ole käy­ty edus­kun­ta­vaa­lien tii­moil­ta tut­tuun ta­paan lä­hes lain­kaan.

Iden­ti­fi­oin it­se­ni esiin­ty­jäk­si, vaik­ka tun­tuu ou­dol­ta sa­noa niin ää­neen. En ole var­ma mik­si, vaik­ka olen­kin esiin­ty­nyt pie­nem­pien ja suu­rem­pien ylei­sö­jen edes­sä ai­na muu­ta­man hen­ki­lön syn­ty­mä­päi­vä­juh­lis­ta Suo­men suu­rim­paan hui­luor­kes­te­riin as­ti.

The­seuk­sen lai­va läh­tee sa­ta­mas­ta pit­käl­le ja vai­ke­al­le pur­jeh­dus­mat­kal­le. Mat­kan ai­ka­na lai­vaa pi­tää kor­ja­ta mo­neen ot­tee­seen. Ku­lu­neet köy­det vaih­de­taan, lai­van ha­jon­neet lau­dat sekä re­ven­neet pur­jeet kor­va­taan uu­sil­la. Koko mat­kan lai­vas­ta ha­jo­aa osia ja nii­tä vaih­de­taan ja kor­va­taan uu­sil­la.

Sii­tä on nyt 10 kuu­kaut­ta, kun vein ta­va­ra­ni va­ras­toon ja aloi­tin elä­mä­ni ko­dit­to­ma­na sink­ku­mum­mu­na. To­sin lap­sen­lap­se­ni oli sil­loin vie­lä ma­has­sa, mut­ta ei ta­ker­ru­ta pik­ku­a­si­oi­hin. Hyp­pä­sin pois tu­tus­ta ja tur­val­li­ses­ta ora­van­pyö­räs­tä.

Vie­lä vuo­si­tu­han­nen al­ku­puo­lel­la Suo­mi me­nes­tyi kan­sain­vä­li­sis­sä kou­lu­saa­vu­tus­mit­tauk­sis­sa eri­no­mai­ses­ti. Olim­me maa­il­man huip­pu­ja mo­nis­sa op­pi­ai­neis­sa. Niin­pä kou­lu­lai­tok­sem­me saa­vu­tuk­set he­rät­ti­vät kan­sain­vä­lis­tä kiin­nos­tus­ta. Suo­ma­lais­ta kou­luih­met­tä tul­tiin kat­so­maan eri puo­lil­ta maa­il­maa.

Nik­su­lan TV -ni­mi­nen las­te­noh­jel­ma tuli te­le­vi­si­os­ta syn­ty­mä­vuo­des­ta­ni 1964 al­ka­en vuo­teen 1976. Se on en­sim­mäi­nen te­le­vi­si­o­muis­to­ni ja ajoit­tu­nee ihan 1960-lu­vun lo­pul­le. Mut­ta mil­loin olen al­ka­nut kat­sel­la sel­lai­sia po­lii­si­sar­jo­ja kuin Can­non, She­rif­fi McCloud ja Co­lum­bo? Ar­ve­li­sin, et­tä heti nii­den al­ku­vuo­si­na, 1970-lu­vun alus­sa.

Vuo­si 2020 piir­tyi his­to­ri­aan synk­kä­nä ko­ro­na­vuo­te­na etä­kou­lu­ko­kei­lui­neen. Minä olin pa­lan­nut jär­jes­tö­hom­mis­ta pe­rus­kou­lu­no­pet­ta­jak­si, ja pää­dyin ko­ti­ni ma­kuu­huo­neen lat­ti­al­le piir­te­le­mään ge­o­met­ri­aa ku­va­ten sitä kän­ny­käl­lä.

”Ää­nes­tä­mi­nen on tär­keä kan­sa­lais­vel­vol­li­suus, joka an­taa yk­sit­täi­sil­le ih­mi­sil­le vai­ku­tus­val­taa po­liit­ti­ses­sa pää­tök­sen­te­os­sa, ja var­mis­taa, et­tä hei­dän mie­li­pi­teen­sä tu­lee kuul­luk­si. Se ta­kaa ih­mi­sil­le mah­dol­li­suu­den ker­toa kan­tan­sa ja tuo­da omat ar­von­sa esiin.

Tam­mi­kuun alun Ur­hei­lu­gaa­las­sa lo­juin tunk­kais­ten poh­din­to­jen ää­rel­lä. Mi­ten ver­ra­ta kes­ke­nään tyys­tin eri­lai­sia ur­hei­lu­la­je­ja ja nii­den me­nes­ty­jiä mil­lään ta­val­la mie­lek­kääs­ti? Vuo­den ur­hei­li­jan va­lit­se­vat Ur­hei­lu­toi­mit­ta­jain lii­ton jä­se­net, jon­ka iäk­kääm­pi ää­nes­tä­jä­kun­ta on ylei­ses­ti ar­vos­ta­nut yk­si­lö­ur­hei­lu­la­je­ja ohi 2000-lu­vul­la suo­ma­lai­sen ur­hei­lun kaa­pin pääl­le nous­sei­den jouk­ku­eur­hei­li­joi­den.

Jos­kus elä­mäs­sä ta­pah­tuu asi­oi­ta, jot­ka ei­vät vält­tä­mät­tä en­si nä­ke­mäl­tä tun­nu sat­tu­maa suu­rem­mil­ta, mut­ta lo­pul­ta pal­jas­tu­vat mel­kein kuin koh­ta­lok­si. Us­kal­tai­sin sa­noa, et­tä mi­nul­le on näi­den vuo­sien ai­ka­na käy­nyt niin use­am­min kuin ker­ran: olen ai­na ha­lun­nut us­koa, et­tä asi­oi­ta ta­pah­tuu syys­tä.

Olen var­mas­ti jon­kin­lais­ta vä­li­su­ku­pol­vea no­pe­as­ti työ­tä vaih­ta­vien ja eli­ni­kän­sä sa­mas­sa pai­kas­sa työs­ken­te­le­vien vä­lil­lä. Sil­ti vä­lil­lä ai­na häm­mäs­tyn sitä, mi­hin on ka­don­nut si­tou­tu­mi­sen halu ja tar­ve kan­taa vas­tuu­ta lop­puun saak­ka. On kui­ten­kin var­mas­ti väis­tä­mä­tön­tä, et­tä työ­e­lä­mä on muut­tu­nut ja työ­paik­ko­ja­kin va­li­taan eri kri­tee­reil­lä kuin ai­em­min.

Eri­lai­set roo­lit elä­vät ja vaih­tu­vat ih­mi­sen mu­ka­na. Päi­vän ai­ka­na tar­vit­sem­me mo­nia eri­lai­sia, eri ti­lan­tei­siin so­pi­via roo­le­ja. Esi­mer­kik­si roo­li­ni äi­ti­nä tai työ­ryh­män jä­se­ne­nä vaih­tuu use­aan ot­tee­seen ti­lan­tees­ta riip­pu­en. Ajat­te­len, et­tä mi­nul­la on mu­ka­na­ni nä­ky­mä­tön mat­ka­lauk­ku, jon­ka saan tar­peen tul­len au­kais­ta ja so­pi­vim­man roo­lin siel­tä va­li­ta.

Pii­pah­din Kes­ki-Suo­mes­sa Muu­ra­mes­sa viik­koa en­nen jou­lua vie­mäs­sä tyt­tä­re­ni per­heel­le jou­lu­ter­veh­dyk­sen. Muu­ta­ma pie­ni lah­ja­pa­ket­ti mu­ka­na. Li­säk­si an­noin kah­del­le van­him­mal­le lap­sel­le Ee­vil­le, 4, ja Atel­le, 8, kum­mal­le­kin vii­si eu­roa kark­ki­ra­haa.

En osaa haa­ru­koi­da, mis­tä vuo­des­ta al­ka­en olen tol­jot­ta­nut it­se­näi­syys­päi­vän juh­la­vas­taa­not­toa Pre­si­den­tin­lin­nas­ta alus­ta lop­puun as­ti. Kau­an kui­ten­kin. Pari viik­koa sit­ten oli tul­la yli­an­nos­tus, kun kat­soin Ylen tar­jo­a­ma­na sekä tä­män­vuo­ti­sen kat­tauk­sen et­tä nau­hoi­tuk­set vuo­sil­ta 1967, 1982 ja 2000.

Jou­lu­kuun 14. päi­vä tuli ku­lu­neek­si 480 vuot­ta Skot­lan­nin ku­nin­gas Jaak­ko V:n kuo­le­mas­ta. Le­gen­dan mu­kaan Jaak­ko V naa­mi­oi­tui öi­sin, jot­ta sai rau­has­sa tal­lus­tel­la Edin­burg­hin maan­teil­lä skot­lan­ti­lai­se­na ta­lon­poi­ka­na. Siel­lä hän kuu­li suo­raa pa­lau­tet­ta kan­sa­lai­sil­ta sii­tä, mitä miel­tä hal­lin­nos­ta ol­tiin.