Satakunnan hyvinvointialueen palveluverkkoselvityksen mukaan Iltaruskon 11-paikkainen palveluasumisen yksikkö lopetettaisiin.
Laura Jokisalo
Karvian terveysasema on saamassa armonaikaa vuoteen 2025, sen sijaan Iltaruskon asumisyksikön toimintaa esitetään lopettavaksi.
Ylä-Satakunnan musiikkiopiston sunnuntaisessa 50-vuotisjuhlakonsertissa Käenkoskikeskuksessa täysi salillinen yleisöä kuunteli Antti Nissilän juhlaa varten säveltämää teosta Pass & Move. Kappaleen esitti tapahtumaan koottu juhlaorkesteri, ja taustalla nähtiin Pisama-kuvataidekoulun taidetta. Konsertissa kuultiin musiikkiopiston kaikkia ikäryhmiä muskarilaisista aikuisiin ja melkein koko soitinvalikoima.
Niina Kivioja
Parkanon musiikkiopisto aloitti toimintansa 17.9.1973. Uusi opisto esiteltiin tuolloin myös paikallislehdessä, kun Ylä-Satakunta julkaisi 13.9.73 uutisen otsikolla Parkanon musiikkiopistosta monipuolinen musiikkioppilaitos.
Elisa Laiho ja Arto Anttila ovat tuttuja jo Kaustisen musiikkilukiosta ja Sibelius-Akatemiasta.
Aulis Alatalo
Edith Södergrania, omia sanoituksia rakkaudesta ja heleitä balladeja. Tätä saattoikin odottaa parkanolaislähtöiseltä Elisa Laiholta, kun hän piirteli herkkiä ääniviivoja nuoruuden koulukaverinsa, kitaristi Arto Anttilan kanssa Art Festivon päätöskonsertissa sunnuntaina Kaarnan salissa.
PaPon Markus Rantaviita (etualalla) iski kaksi maalia Tampereella. Arkistokuva.
Jukka Huikko
SBT PaPo aloitti nelosdivisioonan kahdella tappiolla. Kausi käynnistyi 23. syyskuuta Tampereella Spiral-halleilla pelatuilla otteluilla.
Ministeri ja kyläläiset viihtyivät pöydän ympärillä pari tuntia, kun tarjolla oli sekä ruokaa että politiikkaa.
Arto Papunen
Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Anders Adlercreutz (rkp) poikkesi Karviassa viime viikon maanantaina. Kohteena oli Suomijärven kylä ja tarkemmin ravintola Suomijärven Kruunu.
Ylä-Satakunnalle räätälöity järjestelmäkokonaisuus on tarjolla uuden kumppanuusmallin myötä myös muille paikallislehdille.
Paikallislehti Ylä-Satakuntaa julkaiseva Ylä-Satakunnan Sanomalehti Oy on mukana uudessa itsenäisten paikallislehtien välisessä yhteistyökuviossa.
Lähetä urheilutulokset julkaistavaksi toimittajat@ylasatakunta.fi. Voit lähettää myös kuvia.
Parkanon tekninen lautakunta laati vastauksen Pohjois-Parkanon Kyläseuran kuntalaisaloitteeseen tuulivoimarakentamisen lisärajoituksista.
Maarit Lehto-Alatalo
Tuulivoimaloiden ja niiden rakentamisen haitat voidaan hallita ilman, että Parkanon kaupunki määrää voimaloille suojavyöhykkeet tai ryhtyy edellyttämään niille ympäristölupaa. Näin katsoi tekninen lautakunta, kun se laati vastauksen Pohjois-Parkanon Kyläseuran kuntalaisaloitteeseen. Vastaus menee vielä kaupunginhallituksen ja -valtuuston käsiteltäväksi.
Ylä-Satakunnan musiikkiopiston sunnuntaisessa 50-vuotisjuhlakonsertissa Käenkoskikeskuksessa täysi salillinen yleisöä kuunteli Antti Nissilän juhlaa varten säveltämää teosta Pass & Move. Kappaleen esitti tapahtumaan koottu juhlaorkesteri, ja taustalla nähtiin Pisama-kuvataidekoulun taidetta. Konsertissa kuultiin musiikkiopiston kaikkia ikäryhmiä muskarilaisista aikuisiin ja melkein koko soitinvalikoima.
Niina Kivioja
Elisa Laiho ja Arto Anttila ovat tuttuja jo Kaustisen musiikkilukiosta ja Sibelius-Akatemiasta.
Aulis Alatalo
PaPon Markus Rantaviita (etualalla) iski kaksi maalia Tampereella. Arkistokuva.
Jukka Huikko
Ministeri ja kyläläiset viihtyivät pöydän ympärillä pari tuntia, kun tarjolla oli sekä ruokaa että politiikkaa.
Arto Papunen
Ylä-Satakunnalle räätälöity järjestelmäkokonaisuus on tarjolla uuden kumppanuusmallin myötä myös muille paikallislehdille.
Lähetä urheilutulokset julkaistavaksi toimittajat@ylasatakunta.fi. Voit lähettää myös kuvia.
Parkanon tekninen lautakunta laati vastauksen Pohjois-Parkanon Kyläseuran kuntalaisaloitteeseen tuulivoimarakentamisen lisärajoituksista.
Maarit Lehto-Alatalo
Yrittäjä Ismail Shamdin on pyörittänyt pitsoja Miramarissa syyskuun alusta alkaen.
Niina Kivioja
Heikki Pettinen
Oskari Mäkiviinikka viimeistelee 10-0-maalin. Mäkiviinikka merkkautti KaVoa vastaan tehot 4+3 ja oli PK:n tehokkain.
Marko Huhta
83-vuotias Ellen Heino potkuttelee Kihniön terveysasemalle pyöräkelkallaan. Tulevaisuudessa lääkäriin on ehkä lähdettävä naapurikuntaan, ja matkoista pitää hakea korvausta Kelalta. Matkakorvaukset eivät hyvinvointialueiden taloutta keikuta. Vielä edelliseen hallitusohjelmaan oli kirjattu, että korvausten siirtymistä Kelalta hyvinvointialueille selvitetään, mutta nykyisessä sitä ei enää mainita.
Mari Kallio
Miten on -palstalla toimitus kysyy ja selvittää lukijoiden vinkkaamia asioita. Lähetä oma kysymyksesi os. toimittajat@ylasatakunta.fi.
Aleksi Sepän kesällä aloittamat autonsiivousbisnekset ovat olleet talven tullen tauolla. Viime syksynä yläasteen aloittanut Seppä keskittyy tällä hetkellä koulunkäyntiin ja näkee usein kavereitaan.
Piia Ylilammi
Kirjoittaja on sotatieteiden ja valtiotieteiden maisteri, joka toimii Maanpuolustuskorkeakoulussa strategian opettajana.
Sisätiloissa on tulisija ja istumapaikkoja noin 15 hengelle. Asko Alkkiomäki ja latuja Alkkiassa tekevä Jouko Lamminmäki istahtivat taukotupaan.
Arto Papunen
Karviassa kirkkovaltuusto piti tittelit ennallaan myös kirkkoneuvostossa.
YlaSatakunta
Eläkkeelle jäävä postinjakaja Aimo Alapaholuoma on yksi juhlalehdessä haastatelluista.
Mari Kallio
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Konttori avoinna ma-ke 9-12 ja 13-15, muina aikoina sopimuksen mukaan
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.