Kihniön yhtenäiskoulun keittiöhenkilökunta eli Anu Rantala ja Maarit Rantala kertovat, että oppilaiden ilo ja saatu kiitos motivoivat.
Laura Jokisalo
Kodin ja koulun päivän rehtorin aamukahveilla huoltajat halusivat, että Kihniön yhtenäiskoulun rehtori Tarja Männikkö-Tarsia hakisi keittiön väen paikalle vastaanottamaan aplodit. Tilaisuudessa oli juuri käyty läpi uusinta kouluterveyskyselyä.
THL kouluterveyskyselyn mukaan Kaarnan 8. ja 9. -luokkalaisista on 42,9 prosenttia häirinnyt opiskelutilojen ahtaus paljon. Vertailun vuoksi näin vastasi samasta ikäryhmästä 6,9 prosenttia keväällä 2019. Kaarnan otettiin käyttöön syksyllä 2019. 4. ja 5. -luokkien oppilailta ei ole saatavissa vastausta tähän kysymykseen.
Marko Huhta
Parkanolaiset lapset ovat poikkeuksellisen onnellisia. Tällaisen päätelmän voi tehdä THL:n tuoreimman kouluterveyskyselyn tuloksista. Oppilaat vastasivat kyselyyn viime keväänä.
Sotaveteraani Tarmo Erkkilä oli itsenäisyyspäivänä läsnä niin jumalanpalveluksessa, seppeltenlaskussa talvi- ja jatkosodan muistomerkillä kuin pääjuhlassakin. Juhlapuheen piti Parkanon Sotaveteraanien puheenjohtaja Hannu Tyrkkö.
Maarit Lehto-Alatalo
Itsenäisyyspäivän kunniavieras, sotaveteraani Tarmo Erkkilä ja sotaveteraanien paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Hannu Tyrkkö kohtasivat kirkonmenojen jälkeen talvi- ja jatkosodan muistomerkillä. Tyrkkö oli huolissaan, kuinka alkuvuodesta 98 vuotta täyttävä sotaveteraani jaksaa.
Itsenäisyyspäivänä palkittiin ansioituneita paikkakuntalaisia. Palkintojen vastaanottajista juhlassa paikalla olivat Kalle Hakala, Katri Lamberg, Riki Honkanen ja Timo Seilo.
Maarit Lehto-Alatalo
Parkanon itsenäisyyspäivän juhlassa Koulu- ja kulttuurikampus Kaarnassa palkittiin ansioituneita paikkakuntalaisia.
Karviassa on kotiseutuyhdistyksen toiminta jälleen päässyt vauhtiin yli 10 vuoden tauon jälkeen. Vauhdin antajana on toiminut ajatus pitäjäkirjan painattamisesta. Kirjasta pyritään saaman suppeahko ja selväpiirteinen, ja sen aineisto kootaan mm. rehtori Aukusti Sarvelan, maanviljelijä Eino Saaren ja kirjailija Tyyni Tuulion hankkiman materiaalin pohjalta. Kuntalaiset voivat avustaa kirjan teossa lisäaineistoa hankkimalla ja vanhoilla valokuvilla. Kirjassa pyritään erityisesti tallentamaan katoamassa oleva kansanperinne ja perimätieto.
Parkanolainen aluevaltuutettu Klaus Myllymäki (kesk) halusi tietää, mitä digitaalisia palveluita ensi vuonna tulee käyttöön.
Tuukka Olli
Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto hyväksyi hyvinvointialueen ensi vuoden budjetin. Sen alijäämä on tässä vaiheessa 66,3 miljoonaa euroa.
Alaskylän mutkissa on nyt seitsemänkympin nopeusrajoitus siihen saakka, kunnes tie parannetaan. Tämä vaatii puolestaan eduskunnalta rahoituspäätöksen.
Janna-Sofia Kuusinen
Kolmostiellä Parkanon taajaman eteläpuoliset niin sanotut Alaskylän mutkat ovat saaneet äskettäin uuden seitsemänkympin nopeusrajoituksen.
Ylä-Satakuntaan yhteyttä ottanut seniorikansalainen valittelee, että puhelinasioinnin valinnat tuottavat hankaluuksia.
Niina Kivioja
Muuan seniorikansalainen kertoo, että on yrittänyt saada Parkanossa yhteyttä puhelimitse terveyskeskuksen ajanvaraukseen (03-443 3400).
THL kouluterveyskyselyn mukaan Kaarnan 8. ja 9. -luokkalaisista on 42,9 prosenttia häirinnyt opiskelutilojen ahtaus paljon. Vertailun vuoksi näin vastasi samasta ikäryhmästä 6,9 prosenttia keväällä 2019. Kaarnan otettiin käyttöön syksyllä 2019. 4. ja 5. -luokkien oppilailta ei ole saatavissa vastausta tähän kysymykseen.
Marko Huhta
Sotaveteraani Tarmo Erkkilä oli itsenäisyyspäivänä läsnä niin jumalanpalveluksessa, seppeltenlaskussa talvi- ja jatkosodan muistomerkillä kuin pääjuhlassakin. Juhlapuheen piti Parkanon Sotaveteraanien puheenjohtaja Hannu Tyrkkö.
Maarit Lehto-Alatalo
Itsenäisyyspäivänä palkittiin ansioituneita paikkakuntalaisia. Palkintojen vastaanottajista juhlassa paikalla olivat Kalle Hakala, Katri Lamberg, Riki Honkanen ja Timo Seilo.
Maarit Lehto-Alatalo
Parkanolainen aluevaltuutettu Klaus Myllymäki (kesk) halusi tietää, mitä digitaalisia palveluita ensi vuonna tulee käyttöön.
Tuukka Olli
Alaskylän mutkissa on nyt seitsemänkympin nopeusrajoitus siihen saakka, kunnes tie parannetaan. Tämä vaatii puolestaan eduskunnalta rahoituspäätöksen.
Janna-Sofia Kuusinen
Ylä-Satakuntaan yhteyttä ottanut seniorikansalainen valittelee, että puhelinasioinnin valinnat tuottavat hankaluuksia.
Niina Kivioja
Vihoviimeiset uutiset on Ylä-Satakunnan huumoripalsta. Tekstitetty huumorintajuisille.
Oskari Impponen (2+1) oli PK:n tehokkain lauantaina. Kuvassa Impponen onnistuu voittolaukauskisassa, jossa VaPS vei ottelun nimiinsä.
Marko Huhta
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Tasavallan presidentti on ylentänyt Antti Pihlajamaan majurin sotilasarvoon.
Suomen Lakitilitoimisto yrityskauppojen asiantuntijana.
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.