Kolmostien Terveys Oy:n johtava lääkäri Lasse Korpi kertoo, että suurelle osalle koronaan sairastuneista riittää taudin taltuttamiseen lepo. Kuumeeseen voi ottaa parasetamolia.
Niina Kivioja
Kauppias Markus Lepistö sulkee Kihniön M-Marketin vuoden loppuun mennessä. Lepistön mukaan kauppa on tuottanut tappiota lähes perustamisestaan asti. Arkistokuva.
Aino Tuohiluoma
Pääkirjoitukset ovat lehden kannanottoja ajankohtaisiin asioihin.
Pääkirjoitukset ovat lehden kannanottoja ajankohtaisiin asioihin.
Aluehallintoviraston arvion mukaan samaan numeroon keskitetty puhelinpalvelu ei ole riittänyt vastaamaan potilaiden yhteydenottotarpeisiin takaisinsoittomahdollisuudesta huolimatta.
Ylä-Satakunnan arkisto
Uusi ylasatakunta.fi-verkkopalvelu on ollut nyt käytettävissä viikon ajan. Alkuvaiheessa sivuston toimintaan ovat vielä vaikuttaneet muutamat tekniset, toiminnalliset ja käytettävyyteen liittyvät säädöt ja asetukset, joita on yhdessä palveluntuottajan kanssa hiottu kuntoon. Sivustolla on siksi saattanut olla hetkellisiä toimintahäiriöitä.
Kanttin ja Isojoen välinen ottelu oli nautittavaa katseltavaa. Se päättyi Isojoen voittoon 0–3.
Sirpa Ala-Rämi
Mestaruutta puolustava Kauhajoki on vahvasti menossa vahvasti Karvian puulaakilentopallon finaaliotteluihin, kun kolmannes runkosarjan otteluista on pelaamatta. Sarjan ykkösellä on koossa jo 20 pistettä. Se on tähän mennessä voittanut kaikki ottelunsa, eikä joukkueen täysi romahtaminen ja suistuminen kärkipakasta ole uskottavaa.
Karvian VPK kiirehti viime vuonna 129:een hälytykseen, kun vuotta aiemmin hälytysmäärä oli 110. Rakennuspaloja oli viime vuonna kuusi ja rakennuspalovaaroja neljä. Maastopaloon palokunta hälytettiin 16 kertaa, liikennevälinepaloihin kaksi kertaa ja muu tulipalo oli kyseessä neljä kertaa. Liikenneonnettomuuksia oli 20 kertaa, öljyvahinkoja yksi, vahingontorjuntatehtäviä kymmenen sekä avunantotehtäviä oli kaksi.
Rokotteella kannattaa yhä suojautua, sillä influenssa-aalto iskee mahdollisesti uudelleen keväällä.
Ylä-Satakunnan arkisto / Maarit
Parkanossa on annettu influenssarokotus noin 1 700 maksuttomaan rokotteeseen oikeutetulle parkanolaiselle. Lisäksi rokotetta on otettu omakustanteisesti.
Loppuvuodesta julkisuudessa kerrottiin Paroonin ja Käenkulman uusista yrittäjistä. Perjantaina tuli julki uusi hanke, jossa joukko paikallisia yrittäjiä aikoo remontoida ravintolan vanhalle paloasemalle. Ylä-Satakunnan tietojen mukaan vireillä taustalla on vielä ainakin kaksi ravintohanketta.
Kankaanpään Kenkätehdas suunnittelee tuotantonsa laajentamiseksi neulomon perustam Karviaan.
Olen lukenut useamman sivun verran henkilökunnan antamaa palautetta Parkanon kaupungin järjestämän kotihoidon ongelmista, puutteista ja ihmisten asiattomasta kohtelusta. Olen myös kuunnellut tunnin verran 9Livesin liiketoimintajohtajan, laatujohtajan ja työsuojelupäällikön Jukka Rantalan kuvausta siitä, miltä nämä ongelmat näyttävät työnantajan ja palvelutuottajan vinkkelistä katsottuina.
Vanhalle paloasemalle ravintolaa kaavailevilla yrittäjillä ei vielä ole sopimus Parkanon kaupungin kanssa. Tekninen johtaja Jarmo Kyösti vahvisti sopimuksettoman tilan Ylä-Satakunnalle sunnuntaina iltapäivällä.
Kihniön Kettukallion päiväkoti on saamassa uuden johtajan. Virkaa haki yksi tehtävään pätevä henkilö, joka haastatellaan jo perjantaina.
Laura Jokisalo
Kettukallion päiväkodinjohtajan virkaa on hakuajan kuluessa hakenut yksi henkilö, virkaa tekevänä päiväkodinjohtajana tällä hetkellä työskentelevä Annika Aittoniemi. Hakuaika umpeutui maanantaina 13. tammikuuta.
Ari Moilanen ohjasti Sahara Peyoten viime vuonna muun muassa Kymenlaakso-ajon voittoon.
Parkanolaisen Fincumet Groupin omistama Sahara Peyote tienasi viime vuonna raviradoilta lämminveriravureista 15:nneksi eniten palkintorahoja.
Yrittäjä Cenk Kahraman siirtää liiketoimintansa Karviasta Isojoelle.
Yli kahden vuoden ajan karvialaisia palvellut pizzeria Napoli lopettaa Karviassa. Se on viimeisen kerran auki toinen päivä helmikuuta. Yrittäjä Cenk Kahramanin mukaan lopetus johtuu siitä, että hänelle tuli mahdollisuus mennä pitämään pizzeriaa Isojoelle.
LVI-Talo Kannosto Oy oli Ylä-Satakunnan alueella ja samalla myös Parkanon kovin yhteisöveron maksaja vuonna 2018. Yhtiö maksoi yhteisöveroa liki 293 000 euroa. Samassa suuruusluokassa oli myös Kaukomaalaus Oy, jonka yhteisöverot ylsivät puolestaan liki 256 000 euroon.
Tämä on kristittyjen ykseyden rukousviikon teema 18.–25.1. Kristillinen vieraanvaraisuus ei ole vain keskinäistä ystävyyttä, vaan myös rakastavaa kohtaamista niiden kanssa, jotka eivät ole täältä kotoisin, eivät puhu meidän kieltämme eivätkä jaa meidän kulttuuriamme. Se on pieni haaste myös silloin, kun siirrymme tutusta hiippakunnasta toiseen. Lapuan hiippakunta perustettiin vasta 1956, ja se on hyvin nuori verrattuna Tampereen hiippakuntaan.
Parkanolaisen pikaluistelijan Sini Siron kisat Nuorten talviolympialaisissa Sveitsin Lausannessa alkoivat sunnuntaina 500 metrillä ja jatkuivat maanantaina 1 500 metrin kilpailulla. Hän luisteli 500 metriä aikaan 44,55 ja oli kisan 30:s. 1 500 metrillä Siro oli 27. ajalla 2.23,73.
Ylä-Satakunta uutisoi perjantaina 10.1. Parkanossa ns. vanhalle paloasemalle remontoitavasta ravintolasta. Uutisessa kerrottiin, että kaupungin ja perustetun yrityksen välillä olisi solmittu vuokrasopimus.
Aleksi Kuokka ja Korvaa-kuulokkeiden työprosessi. Kuulokkeet kasvatettiin mikrobien avulla. Kuva: Laura Jokisalo
Parkanolaistaustaisen muotoilija Aleksi Kuokan (o.s. Perälä) haastattelumatka alkaa hyppäämällä Parkanosta Helsinkiin vievän Pendolinon kyytiin. Koomikko Ismo Leikola riimitteli vuosia sitten Meksikon pikajunan tahtiin samaista junamallista, kuinka kallista ravintolavaunussa on: puoli litraa vettä maksaa kaksi euroa.
Tätä kysymystä pohdiskelin joulunpyhinä, kun kelasin mennyttä ja laadin yleviä lupauksia uuden vuoden kunniaksi. Mietin missä kaikessa voisin parantaa ja perinteisesti tulin tulokseen, että ainakin pitää laihtua.
Tämän palstan kirjeenvaihtaja osallistui aikanaan kuvitteellisen Etelä-Suomen Kerrostalokyttääjät ry:n toimintaan. Tämä tunnustettakoon nyt julkisesti. Panos tosin oli hyvin vähäinen. Se sisälsi vain muutaman raportin silloisesta vaikutuspiiristä, eli entisestä päämajakaupungista. Myös muutama kekseliäs kyttäysvinkki tuli lähetettyä kyseiselle verkkosivustolle, joka nautti ainakin nuorten aikuisten piirissä melkoista suosiota.
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.